SAMAAN MAALIIN PELATEN

SAMAAN MAALIIN PELATEN

”Yhteistyö Visionin kanssa virisi jo vuosia sitten. Aluksi tunnustelimme yhteistyötä pienissä projekteissa, joiden onnistumiset siivittivät meitä aina vain suurempiin tuotekehitysprojekteihin. Nyt meille ”adoptoidut” Visionin erikoisosaajat liikkuvat jo maailmalla Valtraa edustamassa.

Arjen työssä emme tee eroa Visionin ja omien työntekijöidemme välillä, vaan kaikki tekevät kehitystyötä yhdessä samaan maaliin pelaten. Tuotekehitys on tiimityötä parhaimmillaan, jossa ideat ja ajatukset jalostuvat yhdessä tehden. Tehtävät jaetaan tasavertaisesti ja kaikki – niin Visionin kuin omakin väki – noudattavat samoja ketterän kehittämisen periaatteita. Visionin ansiosta meillä on käytettävissämme parhaimmat menetelmät ja uusimmat työkalut, joiden avulla parannamme tuotteidemme lisäksi myös omia prosessejamme.

Vision on tuotekehityksellemme elintärkeä kumppani, sillä saamme heiltä osaajia sekä ohjelmistosuunnitteluun että menetelmäkehitykseen. Visionilaisilla on syvällistä osaamista liikkuvien ajoneuvojen ohjausjärjestelmistä, jotka ovat hyvin keskeisessä osassa tämän päivän traktoreissa. Luotamme Visionin turvallisuusosaamiseen, mallintamistaitoihin sekä ohjelmistojenhallintakykyyn. Tämän lisäksi visionilaiset osallistuvat myös tuotannon järjestelmien kehittämiseen, mikä tekee heistä strategisen kumppanimme.

Koska toimialamme on suhdanneherkkä, resurssitarpeemme vaihtelevat. Erikoispiirteenä tässä yhteistyössä on ennakoiva strateginen suunnittelu, joka helpottaa kummankin osapuolen toimintaa. Olemme vuosien saatossa panneet merkille, että sitoutuminen on Visionin erityinen vahvuus hyvän ohjelmisto-osaamisen lisäksi. Aikataulujen vyöryessä päälle he ovat valmiita joustamaan ja painamaan hommia tavoitteiden saavuttamiseksi. Olemme selvinneet Visionin kanssa yhdessä voittajina monesta tiukasta paikasta.

Vision on meille luottokumppani, jonka kanssa hommat ovat aina sujuneet saumattomasti. Olemme säilyttäneet aidon tekemisen meiningin kaikki nämä vuodet.”

Pekka Huuskonen
Sähköautomaatiojaoksen jaospäällikkö
Valtra Oy Ab